Safetumin mobiilipalvelua kokeillaan teknologia-alueiden tutkimushankkeessa

Leena Toivanen, Centria, BILINE-hanke

BILINE-hankkeessa Centria ammattikorkeakoulun Kokkolan tutkimusryhmä tekee selvitystä eri turvallisuushavaintopalveluista. Tutkimuksen tavoitteena on etsiä uusia ratkaisuja teollisuuden turvallisuusympäristön kehittämiseen, tilannetietoisuuden, informaation tuoton, kulunvalvonnan ja logistiikan teknologia-alueilla. Tutkimusryhmä testasi Safetumin yrityksille suunnatun Oma Pelastusvalvoja-palvelun osana tutkimuksiaan.

”Ensimmäisellä kerralla huomasimme, ettei palvelu vaadi perehdyttämistä. Palvelu on selkeä ja helppokäyttöinen”, kertoo tutkimusryhmän tiedottaja Leena Toivanen ja mainitsee perehdytyksen poistumisen säästävän aikaa ja käyttöliittymän helppouden madaltavan työntekijän kynnystä turvallisuushavainnon ilmoittamiseen. ”Anonyymiys ilahdutti, se vähentää kynnystä lisää.”

Jokainen tapaturma on kallis yritykselle, joten havaintojen dokumentointi tuo yritykselle aitoja kustannussäästöjä turvallisen ja mukavan työympäristön lisäksi.

”Olemme erittäin innoissamme, että saamme olla mukana rakentamassa turvallisempaa työympäristöä. Biline hanke osoittaa, että turvallisuus on hyvä esimerkki digitalisaation myönteisistä mahdollisuuksista”, sanoo Safetum Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Jurvelin.

Tutkimus jatkuu vuoteen 2019 ja tutkimusryhmä julkaisee tietojaan viestintäkanavillaan aktiivisesti. ”Informoimme jatkuvasti tuloksistamme sivuillamme ja eri kanavillamme.” 

”Huomasimme tutkimustiimin kanssa turvallisuushavaintojen tekemisen olevan nopeaa ja yksinkertaista sekä ilmoittajalle että käsittelijälle”, Toivanen sanoo. ”Lain määrittämien kohtien löytyminen palvelusta helpottaa, ettei tarvitse lähteä erikseen etsimään lakipykäliä muualta.”


Lisää BILINE-hankkeesta:

Centrian kotisivut

Facebook

Tilaa maksuton palveluesittely tai kysy lisätietoja

Soita

029 170 1100

Lähetä sähköpostia

myynti@safetum.fi