05.03.2019

Safetumin palvelut monipuolistuvat ja henkilöstömäärä jatkaa kasvuaan

Vuosi 2019 on Safetumille nopean kasvun ja suurten muutosten vuosi.

Vuosi 2019 on Safetumille suurten muutosten ja nopean kasvun vuosi. Asiakkaiden suuntaan merkittävä muutos näkyy monipuolistuvassa palvelutarjonnassa. Safetumin toimitusjohtaja Tuomas Jurvelinin mukaan palvelukonsepti kehittyy entistä vahvemmin kokonaispalvelun suuntaan.

”Olemme erittäin innoissamme uudenlaisesta palvelukonseptistamme, sillä sen avulla voimme ottaa asiakkaittemme tarpeet huomioon entistä kokonaisvaltaisemmin. Uudistuksen tavoitteena on tarjota asiakkaille aiempaa suurempaa lisäarvoa ja kehittää palvelujemme vaikuttavuutta. Haluamme hoitaa turvallisuutta vahinkojen sijaan.”

Uudistus käsittää sekä digitaaliset palvelut että asiantuntijoiden tuottamat palvelut. Nämä yhdessä muodostavat yhden eheän kokonaisuuden turvallisuuden hallintaan, seurantaan ja mittaamiseen.

Henkilöstömäärä lähenee 30 työntekijää - uusia rekrytointeja tulossa

Vuonna 2012 perustettu Safetum työllistää nykyisin jo lähes 30 pelastus- ja työturvallisuuden asiantuntijaa. Tuomas Jurvelin kertoo, että tämän ja ensi vuoden aikana palkataan kymmeniä uusia työntekijöitä.

”Palvelukonseptimme uudistuminen ja merkittävä kasvu avaa työntekijöillemme ainutlaatuiset uramahdollisuudet. Toivotamme uudet vahvistukset tervetulleeksi kasvavaan ja osaavaan joukkoomme. Meillä on kokenut mutta nuorekas tiimi ja energinen yhdessä tekemisen meininki", Jurvelin kuvailee.

Avoimia työpaikkoja julkaistaan Safetumin verkkosivustolla ja keskeisissä työnhakukanavissa. Rekrytoinneista tiedotetaan myös sosiaalisessa mediassa. Avoimet hakemukset voi lähettää osoitteeseen rekry@safetum.fi.

Tilaa maksuton palveluesittely tai kysy lisätietoja

Soita

029 170 1100

Lähetä sähköpostia

myynti@safetum.fi