01.03.2018

Twiitillä voi parhaimmillaan pelastaa ihmishengen

Sosiaalinen media työajalla on ajanhukkaa, ajattelin vielä puoli vuotta sitten. Päivittäisessä työssäni edistän asukkaiden ja liiketiloissa työskentelevien turvallisuutta pelastustarkastuksilla. Turvallisuusasiantuntijana olin yliarvioinut sosiaalisen median tietoturva- ja yksityisyydensuojien riskit ja samalla aliarvioinut vaikuttavuuden hyödyt. Kunnes eräänä päivänä ymmärsin jotain todella tärkeää.

Oli maanantaiaamu ja ajoin asiakaskohteelle tekemään pelastustarkastusta. Tässä sen pitäisi olla, ajattelin samalla kun navigaattori ääntelehti määränpään olevan lähellä. Katsoin ympärilleni, mutta oikeaa rakennusta ei löytynyt. Jatkoin ajamista edestakaisin katua pitkin ja tarkistin vielä viidennettä kertaa osoitetta. Tuloksetta. Yritin päätellä kohteen sijaintia tutkailemalla parillisia ja parittomia rakennuksia. Lopulta sammutin auton tien viereen ja lähdin etsimään kohdetta jalkaisin.

Varttia myöhemmin kadunvarrelle saapumisesta löydän oikean talon, jonka seinään on kaiverrettu pikkuruinen numero puoliksi katoksen taakse. Kirjaan pelastustarkastuspöytäkirjaan ensimmäisen merkinnän ”osoitemerkinnät ovat huonosti havaittavissa.”

Onneksi en ollut ambulanssikuski, joka oli matkalla auttamaan jotakuta, ajattelin. Tällä alalla olen tottunut lähestymään asioita pahimman kautta ja ajattelen mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua. Näin pystyn ymmärtämään miten asioihin tulisi varautua ennalta. Osoitteen selkeä numeroiminen on pieni, mutta merkityksellinen yksityiskohta rakennuksissa. Hätätilanteessa minuuttikin on arvokas ja ambulanssin on päästävä paikalle mahdollisimman nopeasti. Tässä tapauksessa pelkästään rakennuksen etsimiseen kadunvarrelta meni kymmeniä minuutteja.

Keräsin rohkeuteni ja twiittasin osoitemerkinnän puuttumisesta sekä kuinka tilanteen voi korjata. Sopivan kokoinen numero tilaukseen ja se on sijoitettava näkyvälle paikalle. Siinä se sitten on vuosikymmenet ja perille löydetään osoitteen perusteella.

Twiitti keräsi yhtäkkiä paljon reagointeja ja ymmärsin, että informaatio koettiin hyödylliseksi. Twiitin tavoittanut yleisö pystyi hyödyntämään vinkkausta ja omalla toiminnallaan poistamaan ja kontrolloimaan turvallisuusriskejä. Usein epäkohtien ja puutteiden, kuten osoitenumeroinnin puuttumisen, taustalla on tietämättömyys. Osoitemerkintä nyt vaan on aina ollut niin, eikä siihen ole tarvinnut koskaan kiinnittää sen tarkemmin huomiota.

Sosiaalinen media muuttui yhtäkkiä satunnaisesta viihdekäyttöalustasta asiantuntijan tärkeäksi työkaluksi. Toivotan sosiaalisen median oikein tervetulleeksi asiantuntijoiden työympäristöön. Haastetaan toinen toisiamme pohtimaan asioita näkökulmista, joita aikaisemmin ei ole välttämättä tullut ajatelleeksi. 


Henna Vuolteenaho, @HVuolteenaho

Turvallisuusasiantuntija

Tilaa maksuton palveluesittely tai kysy lisätietoja

Soita

029 170 1100

Lähetä sähköpostia

myynti@safetum.fi