Bangkokin räjähdysmäisessä tulipalossa kuoli 30 ihmistä – Voisiko sama tapahtua Suomessa?
Bangkokissa sijaitsevassa pubissa tapahtui räjähdysmäinen tulipalo, jossa kuoli kymmeniä ihmisiä. Miten voisimme estää saman tapahtumasta Suomessa?
Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa syttyi maanantain vastaisena yönä ravintolapalo, joka yltyi räjähdysmäiseksi tulipaloksi. Palossa kuoli ainakin 30 ihmistä ja 70 loukkaantui. Tapahtunut on järkyttävä muistutus siitä, kuinka nopeasti tulipalo voi muuttua suureksikin onnettomuudeksi.
Sveitsissä tapahtui vuoden vaihteessa samankaltainen tulipalo, jossa kuoli yli 40 ihmistä. Palontutkinnassa selvisi, että ravintolan omistaja oli laiminlyönyt useita paloturvallisuusvelvoitteita eikä henkilökunnan paloturvallisuuskoulutuksia ollut järjestetty.
1. Pidä poistumisreitit aina esteettöminä
Bangkokin tulipalon kohdalla useiden uhrien kerrotaan löytyneen yhden hätäuloskäynnin läheltä rakennuksen takaosasta. Viranomaisten mukaan poistumisreitti on saattanut olla tukossa.
Tulipalossa aikaa poistumiseen on vain muutamia minuutteja. Jos hätäuloskäytävä on lukittu, tukittu tai vaikeasti löydettävissä, seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Tästä syystä on huolehdittava, että kiinteistön poistumisreitit pidetään esteettöminä ja poistumisvalaistus on kunnossa.
2. Huolehdi sähkölaitteiden turvallisuudesta
Alustavien tietojen mukaan Bangkokin tulipalo on voinut saada alkunsa sähkölaitteesta. Sähköpalojen taustalla voi olla esimerkiksi liitosvika, ylikuormitus tai vikaantunut laite. Laitteiden säännöllinen huolto, kunnossapito ja turvallinen sekä oikeanlainen käyttö pienentävät sähkölaitteiden tulipaloriskiä.
3. Vähennä ylimääräistä palokuormaa
Bangkokin ravintolan palo levisi viranomaisten mukaan erittäin nopeasti ja ylsi kattoon asti. Rakennuksen palokuorma on voinut osaltaan vaikuttaa palon nopeaan leviämiseen.
Ylimääräinen palokuorma on riskitekijä myös meillä Suomessa. Tekemiemme riskitarkastusten mukaan 40 prosentissa kiinteistöistä havaitaan ylimääräistä palokuormaa esimerkiksi varastoissa, teknisissä tiloissa tai poistumisreiteillä.
4. Viesti pelastussuunnitelmasta kiinteistön käyttäjille
Bangkokin tulipalon suuri uhrimäärä ja poistumiseen liittyneet ongelmat herättävät kysymyksen, oliko ravintolaan laadittu pelastussuunnitelmaa ja oliko sitä koulutettu henkilökunnalle ja viestitty asiakkaille.
Suomessa kiinteistöjen pelastussuunnitelmat ovat yleisesti hyvin laadittuja, mutta käytännöt niiden viestinnästä ja henkilöstön koulutuksesta vaihtelevat. Tulipalossa ensimmäiset sekunnit ja minuutit ovat ratkaisevia, ja silloin toimintamallien on oltava harjoiteltuja.
5. Tarkasta paloturvallisuusriskit säännöllisesti
Paras hetki tunnistaa kiinteistön paloturvallisuusriskit on juuri nyt. Säännölliset paloturvallisuuden riskitarkastukset, henkilöstön kouluttaminen, poistumisharjoitukset ja pelastussuunnitelman päivittäminen auttavat parantamaan kiinteistön paloturvallisuutta ja ennaltaehkäisevät riskejä.
Hoidetaan turvallisuutta vahinkojen sijaan.