Hyvä hallitus, joka teki hyvän päätöksen

12.1.2024
REIM Lohja

Hyvä hallitus, joka teki hyvän päätöksen

REIM Lohjan kohteessa otettiin käyttöön Safetumin Palovaroitinpalvelu jo ennen lakimuutoksen voimaan astumista. Isännöitsijä Helena Kuikka oli vuosia aiemmin tehnyt yhdessä toisessa taloyhtiössä kierroksen, jossa oli huomannut 90 % asuinhuoneistojen palovaroittimista puuttuneen kokonaan. Palovaroittimet ovat tärkeä turvallisuustekijä taloyhtiöissä niin asukkaan kuin naapureidenkin turvallisuuden kannalta. Siksi ne on ehdottomasti järkevää laittaa kuntoon jo nyt, Kuikka toteaa.

Valinta Safetumin Palovaroitinpalveluun olikin selvä. Taloyhtiö halusi varmistaa, että jokainen asunto varustettaisiin asianmukaisesti. Safetum tarjosi kokonaisvaltaista asennuspalvelua, joka takasi oikeanlaisen asennuksen ammattilaisen toimesta. Nyt on yksi taloyhtiö vähemmän, jossa ei tarvitse miettiä palovaroitinasiaa”, Kuikka lisää.

Uudet palovaroittimet eivät ainoastaan lisänneet asukkaiden turvallisuutta, vaan myös helpottivat isännöitsijän ja hallituksen taakkaa. ”Itselläkin on turvallisempi olo, kun tietää, että jokaisessa huoneistossa asia on nyt kunnossa. "Hyvä hallitus, joka teki hyvän päätöksen”, Kuikka jatkaa.

Palovaroittimien asennukset sujuivat Safetumin kanssa erinomaisesti. Palautetta tuli myös asukkailta, jotka kiittelivät asennusten sujuvuudesta. Suosittelemme mielellämme Safetumin palvelua myös muille taloyhtiöille”, Kuikka tiivistää.

January 12, 2024

Tilaa uutiskirjeemme ja
pysyt ajan tasalla!

Uutiskirjeen tilaajana saat kuulla ensimmäisten joukossa ajankohtaisimmat asiat paloturvallisuuteen ja väestönsuojeluun liittyen.

Lisää asiakastarinoita