3.8.2022

Safetum suorittaa aidon suojautumis­harjoituksen asuin­rakennuksen väestön­suojaan

Paloturvallisuuden ja varautumisen asiantuntija Safetum suorittaa suomalaisen asuinrakennuksen väestönsuojan aidon käyttöönoton syyskuussa 2022. Väestönsuojaan tehdään tekniset esivalmistelut ja tämän jälkeen suojan rakenteet puretaan, suoja asetetaan käyttökuntoon lain vaatimassa 72 tunnin ajassa sekä suojaan suojautuu maksimimäärä ihmisiä parin tunnin ajan. Koko harjoituksesta tuotetaan julkinen tulosraportti johtopäätelmineen.

Safetum on tarkastanut ja huoltanut kiinteistöjen väestönsuojia jo yli kymmenen vuotta. Yhtiön suorittamien riskitarkastushavaintojen mukaan 49 % suomalaisista väestönsuojista ei ole käyttöönotettavissa 72 tunnissa tai suojan huollot on laiminlyöty. Suomessa on siis kymmeniä tuhansia väestönsuojia, joita ei todellisen tarpeen ilmetessä voida välttämättä edes käyttää.

– Tilanne vaatii toimenpiteitä. Haluamme edistää suomalaisten kiinteistöjen varautumista ja nyt toteutettava väestönsuojan käyttöönotto sekä suojautumisharjoitus on osa tätä työtä, joka on meidän tehtävämme. Meillä Suomessa on yli 50 000 väestönsuojaa ja nämä suojat muodostavat osaltaan yhteiskunnan varautumisen kivijalan. On todettava, että todella harvoin näihin suojiin tehdään aitoja käyttöönottoharjoituksia. Uskon, että tämä harjoitus edistää monellakin tavoin suomalaista varautumisen kulttuuria ja kehittää turvallisuusvalmiuttamme. Tämä harjoitus on myös hyvä käytännön testi sille, onko varautumisen ohjeemme ja kriteerimme ajan tasalla sekä vastaavatko ne nykyajan vaatimuksia. Myönnän, että odotan harjoitusta ja sen tuloksia erittäin suurella mielenkiinnolla, kertoo Safetum Oy:n toimitusjohtaja ja johtava turvallisuusasiantuntija Teemu Kajava.

Väestönsuojan toimintakunnon ylläpitäminen on kiinteistön lakisääteinen velvollisuus. Väestönsuojiin tulee suorittaa tarkastus- ja huoltotoimenpiteitä vuosittain ja laajempi tiiveyskoe kymmenen vuoden välein.

– Väestönsuojan kuntoa ja toimintaa tulisi ylläpitää samojen lainalaisuuksien mukaisesti kuin taloyhtiön muitakin taloteknisiä järjestelmiä. Väestönsuojan tarkastukset ja käyttöönotto-ohjeet tulisi kirjata kiinteistön pelastussuunnitelmaan. Näin tarkastustoimet tulevat suoritettua ajallaan ja säännöllisesti, koska hyvin turvallisuuttaan hoitava kiinteistö päivittää pelastussuunnitelman sekä sen riskien arvioinnin vuosittain, Kajava ohjeistaa.

Varautumista edistetään käytännön teoilla

– Elämme aikakautta, jossa varautumiseen vaikuttavat olosuhteet muuttuvat kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nämä muutokset, joihin meillä on rajalliset mahdollisuudet edes vaikuttaa, haastavat meitä aidosti miettimään, miten varmistamme turvallisuuden seuraavien vuosikymmenien aikana. Me aloitamme nyt käytännön harjoituksien sarjan, eli tulemme suorittamaan useita vastaavanlaisia varautumisen, paloturvallisuuden ja väestönsuojelun käytännön harjoituksia. Tämä asuinrakennuksen väestönsuojan käyttöönotto on harjoitusohjelmamme ensimmäinen toimenpide. Vahinkojen sijaan kiinteistöjen tulisi keskittyä turvallisuuden hoitamiseen, sillä vaaratilanteiden ennaltaehkäisyllä voidaan varmistua siitä, että onnettomuus- tai kriisitilanteessa asuinrakennuksien turvallisuuteen voi luottaa, Kajava toteaa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Teemu Kajava
Toimitusjohtaja, Safetum Oy
p. 044 725 7557
teemu.kajava@safetum.fi

Katso videomme aiheesta:

Osa 1 – Aloitus

Osa 2 – Tiiveyskokeen suorittaminen

Osa 3 – Käyttökuntoon saattaminen

Osa 4 – Suojautuminen

Safetum Oy

Vuonna 2012 perustettu Safetum on paloturvallisuuden johtava asiantuntija Suomessa. Jo yli 10 000 kiinteistöä Suomessa on luottanut meille paloturvallisuuden ja varautumisen kokonaisvaltaisen hoitamisen. Tehtävämme on edistää kiinteistöjen paloturvallisuutta ja varautumista. Tarkastamme kiinteistöjen paloturvallisuusriskit, laadimme pelastussuunnitelmat sekä huollamme paloturvallisuuslaitteet ja väestönsuojat. Paloturvallisuudesta huolehtiminen on yhteistyötä. Luotettavan kumppanin kanssa vältyt vahingoilta.

Lisää uutisia

Safetum turvaa selustasi

Oli kyse sitten kiinteistön pelastussuunnittelusta tai yrityksesi työturvallisuudesta, autamme kartoittamaan riskit ja viemään turvallisuuden aidosti uudelle tasolle.
Lue lisää