Anna Moilanen, Hallinto­assistentti

9.5.2023

Anna Moilanen, Hallinto­assistentti

Safetumin Uratarinoissa pääsemme tutustumaan paremmin safetumilaisiin ja heidän urapolkuihinsa. Pääset esimerkiksi kuulemaan, millainen on tyypillinen työpäivä Safetumilla ja mikä safetumilaisten mielestä on parasta heidän työssään.

Anna Moilanen aloitti Safetumilla hallintoassistenttina joulukuussa 2020. Hän oli etsimässä uutta työpaikkaa ja sai kuulla Safetumilla avoinna olevasta paikasta. ”Aina ei välttämättä tarvitse hakea suoraan uutta työpaikkaa, vaan työpaikka voi myös löytää sinut rekrytoijan kautta”, Anna kertoo. Hän neuvookin työhaastatteluissa aina jättämään hyvän vaikutelman itsestään, sillä joskus voi tulla eteen yllättäviäkin mahdollisuuksia.

Annan tyypillinen työpäivä alkaa sähköpostien lukemisella, minkä jälkeen hän aloittaa laskutuksen teon. Hänen pääasialliset tehtävänsä liittyvätkin myynti- ja ostoreskontran hoitamiseen sekä laskutukseen. Lisäksi hän hoitaa myös palkkahallinnon tehtäviä ja laskutuksen asiakaspalvelua. ”Viime aikoina olen päässyt myös suunnittelemaan ja järjestämään Safetumin sisäisiä tapahtumia, kuten pikkujouluja ja kick offeja”, Anna lisää. Hän kokee työssään palkitsevaksi erityisesti oman työnsä jäljen näkemisen.

Anna kerrytti oman alan kokemusta jo opiskeluaikanaan, ja valmistuttuaan tradenomiksi hän pääsikin nopeasti työskentelemään mielenkiintoisten tehtävien parissa. Hän on kokenut taloushallinnon mielekkääksi, ja haluaisikin jatkossa erikoistua siihen enemmän. ”Safetum on kasvuyritys, jossa on tilaa kehittyä ja kannustetaan syventämään omaa osaamista myös esihenkilöiden puolelta”, Anna kehuu.

Anna tykästyi jo työhaastattelussa Safetumiin ja siihen, millaisen kuvan hän yrityksestä sai. Mielikuvat ovat pitäneet paikkansa ja Anna on viihtynyt Safetumilla hyvin. ”Täällä kuunnellaan aidosti työntekijöitä ja heidän toiveitaan. Menemme jatkuvasti eteenpäin unohtamatta kuitenkaan hauskanpitoa”, Anna tiivistää.

Kiinnostuitko Safetumista työnantajana? Katso avoimet työpaikkamme täältä.