19.1.2022

Paloturvallisuus­raportti paljastaa: Palo­varoittimien tarkastukset laimin­lyöty jopa 70 % kohteista

Paloturvallisuusraporttia varten Safetumin asiantuntijoiden suorittamat lähes 3 000 tarkastusta paljastavat, että paloturvallisuuden tilassa Suomessa on vielä parantamisen varaa. Pelastuslain edellyttämän paloturvallisuusindeksin minimitaso on 80 pistettä sadasta, kun keskimääräinen pistemäärä vuoden 2021 raportin mukaan oli 60 pistettä.

Suurimmat puutteet suomalaisissa kiinteistöissä löytyvät paloturvallisuuslaitteista, sillä raportin mukaan 39 % tarkastetuista kiinteistöistä ei ole suorittanut paloturvallisuusjärjestelmille lakisääteisiä huoltoja ja tarkastuksia. Lähes 70 % taloyhtiöistä on laiminlyönyt kiinteistön palovaroittimien säännönmukaisen testaamisen.

– Tilanne on huolestuttava, sillä vaikka paloturvallisuus on yhä enemmän esillä, selvityksessä vain yksi kymmenestä kiinteistöstä sai pelastuslain edellyttämät 80 pistettä tai yli. Kiinteistöjen asukkaat ja isännöitsijät voivat varsin pieniltä tuntuvilla asioilla vaikuttaa huomattavasti paloturvallisuuteen, kuten esimerkiksi huoltamalla paloturvallisuuslaitteet säännöllisesti ja pitämällä poistumisreitit avoimena. Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa näiden esimerkkien mukaisten perusasioiden tulisi olla jo kunnossa, Safetumin toimitusjohtaja Teemu Kajava kertoo.

Toinen monissa kiinteistöissä tuttu tilanne on käytäville ja ullakon yhteisiin tiloihin kertyvä tavara. – Esimerkiksi liikekiinteistöissä joka kolmannessa poistumisreitit eivät olleet avoimena ja käytettävissä. Tämä voi johtaa siihen, etteivät ihmiset pääse palotilanteessa ulos rakennuksesta, Kajava jatkaa.

Pienetkin teot vaikuttavat kiinteistön paloturvallisuuteen

Vahinkojen sijaan kiinteistöjen tulisi keskittyä paloturvallisuuden hoitamiseen, sillä vaaratilanteiden ennaltaehkäisyllä voidaan säästää sekä korjauskustannuksia, että ennen kaikkea ihmishenkiä tulipalon sattuessa. – Elämme aikakautta, jossa paloturvallisuuteen vaikuttavat olosuhteet muuttuvat kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, pelastustoimen muutokset, uudet energiamuodot, sähköautojen lisääntyminen sekä kiinteistöjen korjausvelka haastavat meitä aidosti miettimään, miten varmistamme kiinteistöjen paloturvallisuuden seuraavien vuosikymmenien aikana, Kajava toteaa. Kahdella toimenpiteellä kiinteistöjen paloturvallisuutta voitaisiin selkeästi edistää.

– Paloturvallisuuden hoito-ohjelma tulisi olla osa jokaisen kiinteistön pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Lisäksi paloturvallisuus tulee asunto-osakeyhtiöissä nostaa yhtiökokouksen ja hallituksen kokouksen asialistalle virallisena aiheena vähintään kerran vuodessa, summaa Kajava. Safetumin julkaisemassa Paloturvallisuusraportissa tutkitaan paloturvallisuuden yleistä tasoa suomalaisissa asuin- ja toimistokiinteistöissä Safetumin kehittämällä riskitarkastussovelluksella, joka huomioi lähes 200 kiinteistön paloturvallisuuden osa-aluetta. Vuonna 2021 Safetumin ammattilaiset suorittivat 2846 riskitarkastusta suomalaisiin kiinteistöihin.

Lataa Safetumin Paloturvallisuusraportti tästä:

Safetum Paloturvallisuusraportti 2021

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Teemu Kajava
Toimitusjohtaja, Safetum
p. 044 725 7557
teemu.kajava@safetum.fi

Safetum Oy

Vuonna 2012 perustettu Safetum on paloturvallisuuden johtava asiantuntija Suomessa. Jo yli 12 000 kiinteistöä Suomessa on luottanut meille paloturvallisuuden kokonaisvaltaisen hoitamisen. Asiantuntijoidemme tehtävä on löytää kiinteistöjen paloturvallisuusriskit ja varmistaa lakisääteisten vaatimuksien noudattaminen. Riskitarkastukseen perustuva ennakointi on toimintamme keskiössä, ja ehdoton vahvuutemme on paitsi alan kokeneimmat ammattilaiset myös moderneimmat työvälineet. Paloturvallisuudesta huolehtiminen on yhteistyötä. Luotettavan kumppanin kanssa vältyt vahingoilta.

Lisää uutisia

Safetum turvaa selustasi

Oli kyse sitten kiinteistön pelastussuunnittelusta tai yrityksesi työturvallisuudesta, autamme kartoittamaan riskit ja viemään turvallisuuden aidosti uudelle tasolle.
Lue lisää